Sähkötyöt ja sähköurakointi vaativiinkin kohteisiin.

Meille töihin

Check

Vahva osaaminen

Check

Ensiluokkainen työnjälki

Check

Projektien sujuvuus

Check

Aukoton yhteistyö suunnittelusta toteutukseen

Monipuolinen ja osaava työporukka on kaikkien etu

Santeri Virtanen on tehnyt sähköalan hommia yhteensä 15 vuotta, viimeiset reilut 3 vuotta mies on ollut Varsinais-Suomen Sähkötech Oy:n leivissä. Edellisessä työpaikassa ehti vierähtää 7 vuotta. Kun mahdolllisuus siirtyä Sähkötechin palvelukseen tuli eteen, puolsi tätä siirtoa moni asia.

”Olen ollut joskus aiemmin töissä samassa paikassa Sähkötechin omistajien kanssa, joten olimme tuttuja keskenämme ja tiesimme toistemme taidot ja toimintatavat. Toinen painava syy oli se, että yritys toimii pääasiassa Turun seudulla ja näin kahden pienen lapsen isälle se on iso tekijä, kun ei tarvitse reissata esimerkiksi Helsinkiin joka viikko. Sähkötechille tuloni yhteydessä voidaan puhua jopa pienimuotoisesta kotiinpaluusta”, Santeri Virtanen sanoo.

”Myös se että tiesin kaikkien asioiden sujuvuuden yrityksen ja työntekijän näkökulmasta, helpotti tänne tulemista. Ei tarvinnut miettiä, toimiiko joku asia vai ei.”

Vapautta ja vastuuta jaossa

V-S Sähkötechiä Santeri kuvailee työpaikaksi jossa työntekijät saavat toteuttaa vapaasti itseään. Vastuuta annetaan taitojen mukaan tai ainakin pyritään tekemään niin. Luottoa työntekijöihin löytyy ja apuakin on saatavilla kun sitä tarvitaan.

”Koskaan ei ole tullut oloa, että olisi heitetty altaan syvään päähän ilman apua. Kaveri on ollut vierellä jos on tarvinnut. Aina on voinut soittaa ja ihmetellä asioita, jos eteen on tullut jotain mikä mietityttää. Eikä täällä kukaan vahdi selän takana tuleeko hommat hoidettua, kavereihin luotetaan.”

Edelliseen työpaikkaan verrattuna suurin eroavaisuus on itse työssä.

”Töiden osalta erotaan, koska keikat ovat niin erilaisia. Henkilökemiat ovat myös luonnollisesti erilaiset. Nykyisen työn suhteen on valtavan positiiviset tunnelmat, eikä ole kyllä mitään negatiivista sanottavaa mistään asiasta”, Santeri hymähtää.

Työuralla eteneminen on mahdollista jos omaa halua asiaan löytyy, toki se riippuu myös siitä millaisia projekteja tulee tehtäväksi. Titteleitä tärkeämpää Sähkötechillä on kuitenkin se, että kaikki nauttivat työstään. Nykyisin Santeri työskentelee työmaavastaavana / kärkimiehenä. Hän opiskelee parhaillaan oppisopimuksella sähköasennusmestariksi, joka tunnettiin ennen yliasentajana. Myös koulutukseen työnantaja suhtautuu varsin positiivisesti, mikä ei ole itsestään selvä asia.

Kysyttäessä mikä on Santerille tärkeintä työssä, vastaus tipahtaa nopeasti.

”Kyllä se on, että asiat toimivat eli jos esimerkiksi tarvitsen työkalun toteuttaakseni jonkin asian asiakkaalle, niin minun ei tarvitse miettiä voinko ostaa sen, vaan voin hankkia sen turhia kyselemättä. Sama koskee, jos tarvitsen lisäkäsiä johonkin työhön, apua saa sen kummempia vääntämättä. Lisäksi työnantajan ymmärrys siitä, että muutakin elämää on työn lisäksi lämmittää perheellisen mieltä. Työ pikemminkin mahdollistaa vapaa-ajan kuin että töitä tehtäisiin koko ajan.”

Hyvä tyyppi haussa – hae meille töihin!

Entä millaisen tyypin kannattaisi hakeutua töihin V-S Sähkötechille Santerin mielestä?

”Jos puhutaan itsestäänselvyyksistä niin työnteko on pääasia ja yleinen kiinnostus alaa kohtaan on oltava. Me pyritään kuitenkin tekemään suhteellisen erikoisia kohteita jotka ei ole ihan peruskauraa, toki niitäkin tehdään. Ajatus on kuitenkin tehdä vähän erikoisempia ja haastavampia projekteja. Silloin tarvitaan tyyppejä joilla on halu oppia ja kehittyä työssään.”

Mistään tasapäistetystä työporukasta ei kuitenkaan ole V-S Sähkötechillä kyse.

”Täällä koitetaan ottaa kaikki ihmiset ihmisinä. En näe että haluttu työntekijä olisi joku tietyn tyyppinen. Tietysti ulospäinsuuntautuneisuus helpottaa porukkaan tulemista, mutta kun nyt on 10 jätkää niin meitäkin mahtuu vähän joka junaan.”

”Itse olen sitä mieltä että mitä monenkirjavampi porukka me saadaan aikaiseksi, sitä paremmin me selvitään työhaasteista. Ei se auta, jos tiimissä on 10 rautaista ammattilaista jollain tietyllä osa-alueella, ja muut osa-alueet ovat heikolla tolalla. Mitä enemmän erilaista porukkaa on, niin sitä helpompi on tehdä töitä. Pääasia on, että työssä viihtyy ja asioita on mukava tehdä. Silloin voittavat kaikki, sekä asiakkaat että me yrityksenä, Santeri Virtanen sanoo.

Check

Vahva osaaminen

Check

Ensiluokkainen työnjälki

Check

Projektien sujuvuus

Check

Aukoton yhteistyö suunnittelusta toteutukseen